keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Lupaus huomisesta



Tässä sitä nyt ollaan, kertoilemassa omasta elämästään, omasta polustaan. Polkuni on wiccalaisuus, tosin se ei ole ollut sitä kuin vasta vuoden verran. Pakana olen ollut aina. Kristinusko on lähinnä herättänyt minussa ihmetystä, silloin vielä kun en edes tuntenut käsitystä wicca, määrittelin uskoni hindulaisuuden kautta. Miksi? Henkisyys on ollut minulle aina tärkeää, lapsesta asti olen pohtinut olemassaoloa, kysymykset syntymästä, kuolemasta ja elämästä ovat risteilleet mielessäni. Hindulaisuus pystyi vastaamaan näihin pitkälti esim. jälleensyntymä- käsityksellään.  Vuosi sitten elämässäni oli käännekohta joka johdatti minut nykyiselle polulleni, kotiin.

Toivon tästä blogista olevan apua muille omaa polkuaan etsiville, sekä toivon tämän kannustavan myös itseäni oppimaan kokoajan enemmän. Esimerkiksi yksi kiinnostuksen kohteistani ovat kivien energiat, joten niistä tullee paljon asiaa. Luvassa on myös sapattien juhlistamista ja luonnon puolesta puhumista. Oman vuoronsa saavat myös erilaiset (mm. wicca-aiheiset) kirja-esittelyt muutamaa tarot- ja oraakkeli pakkaani unohtamatta ;)  Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin blogi elämästäni, omista mielipiteistäni ja valinnoistani, eikä siis edusta yleisesti pakanuutta tai wiccalaisuutta.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi :)
    Pyrin päivittelemään tätä noin kerran viikossa, vaikka mieleni tekisi kirjoittaa jo vaikka mistä :)

    VastaaPoista