torstai 10. lokakuuta 2013

Euroopan noitavainot



Kirjastossa tuli taas vastaan mielenkiintoista luettavaa, joten jonkinlainen esittely Marko Nenosen kirjoista Noitavainot Euroopassa: Myytin synty (2006) ja Ihmisen pahuus (2007) nyt luvassa. Molemmat kirjat ovat yli 300- sivuisia, toisen osan ollessa itsenäinen rinnakkaisteos.


Aloitetaan ensimmäisestä kirjasta, Myytin synty. Nenonen on halunnut kirjoittaa selkokielisen teoksen, ja onkin siinä onnistunut. Molemmat kirjat ovat yllättävän helppolukuisia.

Myytin synty- kirja kuvaa uuden noitateorian syntyä ja vainojen alkamista, sitä mistä noitaoikeudenkäynneissä oli oikeasti kyse. Rajusti historiankuvauksia on värittänyt tekaistut oikeudenkäynnit, joita tämä teos hyvin valottaa. Keskiajalla ei ollut noitavainoja lukuun ottamatta yksittäisiä noitaoikeudenkäyntejä. Keksintö jonka mukaan noidat lensivät viettämään sapattejaan syntyi vasta keskiajan jälkeen, kuten oikeat noitavainot. Kaikki kauheat teot joista noitia syytettiin, tunnettiin jo varhaisia kristittyjä vastaan esitetyistä huhuista. Perimmäinen seikka noitavainojen syntyyn oli kristinuskon muuttuminen keskiajalla: se korosti ja vahvisti paholaisen asemaa. Mielenkiintoista oli tiedostaa että noitavainot syntyivät samaan aikaan luonnontieteiden kanssa.

Kirja kertoo yhtälailla siitä, mitä on kuviteltu todeksi, kuin siitä, mitä todella oli tapahtunut. Aikaisempi käsitys noitavainoista korostaa syytteiden määrää jotka liittyvät noitasapattien viettämiseen, kun todellinen, suurempi syytös oli ollut perinteinen ja vahingoittava noituus.
Aikaisemmin on arveltu noitavainojen vaatineen 30 000 – 70 000 ihmisen henget Englannissa. Luku on kuitenkin perustunut pelkkään oletukseen, todellinen määrä oli lähempänä alle parin tuhannen. Mielikuvat raivoisista rovioista ovat vääristyneitä. Englannissa kuolemantuomio toteutettiin hirttämällä, harvoin ketään elävänä poltettiin muuallakaan. 

Euroopan suurimmat noitavainot olivat katolilaisilla Saksalaisilla alueilla. Nykyisen Saksan alueella langetettiin arviolta 20 000 kuolemantuomiota noituudesta vuosina 1560-1650. Suhteellisesti eniten noitaoikeudenkäyntejä oli kuitenkin kenties Sveitsissä.

Suomessa oli monia noituus- ja taikuusoikeudenkäyntejä, asukaslukuun suhteutettuna syyllisiä oli enemmän kuin useissa muissa maissa. Suomalaiset tunnettiinkin jo keskiajalla Euroopassa noituuden maineestaan. Vähintään puolet syytetyistä noidista Suomessa olivat miehiä, poikkeuksena Pohjanmaa. Kirja ei juurikaan kerro Suomessa valinneista vainoista, mutta kuvailee kyllä mielenkiintoisesti trullien ja virpojien taustoja ja miten ne sekoittuivat yhdeksi tavaksi.

  
Toinen kirja, Ihmisen pahuus, kertoo siitä miksi noitavainot todella syntyivät ja mikä yhteys menneiden aikojen noidilla on nykyaikaan. Tässä kirjassa on muutama tapaus Suomesta enemmän kuin edellisessä. Teksti on kuitenkin aavistuksen verran kuivempaa, johtunee siitä että kirjassa kuvaillaan kulttuurin syntyä. Kieltämättä kulttuurin kuvaus on kuitenkin hyvää yleissivistystä ja lisää ymmärrystä koko vainoja piinanneelle ajanjaksolle. 1900- luvun sukupolvet ovat luoneet noituudesta ja magiasta uusia uskomuksia ja riittejä, joille ei ole historialista vastinetta. Ei ole ollut yhtä kansankulttuuria, sillä mitkään perinteet eivät elä tyhjiössä. Ihmiset luovat perinteitään, kansankulttuuri muuttuu koko ajan.

Noitaoikeudenkäyntien lisäksi muutkin oikeudenkäynnit lisääntyivät, jopa enemmissä määrin kuin noitiin kohdistuvat syytökset. Suurimmat poliittiset, kansalliset ja uskonnolliset vainot ovat olleet Euroopassa 1900- luvulla. Niissä tapettiin ihmisiä moninkertaisesti enemmän kuin noitavainoissa. Rajummin kuin noitia vastaan, käytiin muita toisinajattelijoita. Jopa raamatun lukeminen oli rikos sillä se ei kuulunut maallikoille. 

Mielenkiintoinen huomio on, että EU:n yhdentymiskehitys 1900- luvulla sai alkunsa samoilla alueilla kuin noitavainot, ja myöhemmin EU:hun liittyneet maat ovat tulleet mukaan lähes samassa järjestyksessä kuin ne noitavainojen leviämistä seurasivat. Kummallista on sekin, että eri noitaoikeudenkäynneistä lähimmäksi omaa aikaamme säilyi hyvää tarkoittavat ja parantavat taikuuden lajit vakavana rikoksena.

Kirja tutkii myös sitä mitä noituus on ja mikä siihen on vaikuttanut. Yksi luku on jopa nimetty Margaret Murrayn mukaan, joka on uusnoitien ja wicca-noitien isoäiti. Murray kirjoitti yhden kaikkein vaikutusvaltaisimmista noitavainotutkimuksista, josta Gerald Gardner omi paljon ajatuksia.
Kaikista syytetyistä noidista, ei aina edes puolet osassa maista, olleet naisia. Siksi noitavainojen selittäminen naisvainoilla tai naisten huonommalla asemalla ei ole uskottava. Tätä puoltaa sekin seikka että naiset syyttivät toisia naisia noituudesta kaiketi yhtä usein kuin miehet.

Aika paljon kirjassa käsitellään kristinuskon historiaa. Kirjan luettuaan on kuitenkin helppo ymmärtää mistä kuvitelmat että noidat palvoisivat saatanaa ovat peräisin. ”Paholainen sellaisena kuin me sen tunnemme, esiintyy vain kristinuskossa.” Kristinuskon muuttuessa noituutena voitiin pitää melkein kaikkea, mikä poikkesi oikeasta opista. Mitään valtiollista ohjelmaa, jonka tuloksena olisivat olleet noitavainot, ei kuitenkaan ollut. 

Kirja esittää toisin sanoen erilaisia selityksiä noitavainojen synnystä, mutta ne kaikki todetaan vajavaisiksi tai täysin mahdottomiksi. Loppupäätelmää ei tule. Noitavainot ovat jälkipovien luoma käsite, ja noitavainojen historia on lopulta vainojen historiaa eikä noitien historiaa.

5 kommenttia:

  1. Kiitos teille molemmille kommenteista :) Olin jo pitkään yrittänyt väsätä uutta ulkoasua ja vihdoin sain tehtyä sellaisen johon olen itsekin tyytyväinen!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen teksti ja aivan maagisen ihana uusi ulkoasu! :)

    - Tuulikki (joka ei taaskaan jaksa kirjautua järjestelmään sisään)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla että blogini uusi tyyli sai näin hyvän vastaanoton! Kiitos :)

    VastaaPoista