sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Varovasti hiipien takaisin





Oi! Metsänalus täynnä sinivuokkoja, ja ei tietysti sattunut kameraa mukaan. Kevään ensimmäinen ”oikea” päivä, ulkona on tarjennut t-paidalla ja auringossa on tullut ihan kuumakin. On kelvannut ihmetellä mitä kaikkea uudesta pihasta puskeekaan esiin, ainakin ihastuttavan kirjava joukko krookuksia. Kissa-neitimmekin on päässyt nauttimaan olostansa pihassamme, kun olen sen vienyt valjaissa pihakierrokselle. 


Tarkoitus ei ollut taaskaan tehdä katoamistemppua, mutta toinen muutto vuoden aikana oli sen verran raskas operaatio että blogin kirjoittaminen oli viimeksi mielessä. Ja vanhasta viisastuneena en enää yritäkään tehdä mitään lupauksia tulevalle, vaan koetan taas päästä tämän blogin kirjoittamisen makuun ihan rennolla otteella.

Muutama viikko sitten tuli poikettua Suodenniemessä Pirulanvuoren näkötornilla, josta nämä tämänkertaiset kuvatkin ovat. 15 metrin korkeudesta oli upeat näkymät. Muutenkin on jäänyt enemmän aikaa tassutella metsissä, senkin takia että niitä löytyy nyt huomattavasti lähempää. Ulkona vietetty aika ei tunnu koskaan menevän hukkaan, vaikka sitä vain seisoisi paikallaan ja katselisi pilvien menoa ja kuuntelisi lintu-konserttia. Kevät ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä minua elinvoimallansa! Aurinkoisia päiviä teillekin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti