maanantai 5. toukokuuta 2014

Unipäiväkirja




Kaikilla taisi olla oikein mukava Beltane? Kevät on ottanut hieman takapakkia ainakin täälläpäin Suomea, mutta pienet raekuurot ovat mielestäni oikein ihastuttavia! Kevään edetessä ja valonmäärän lisääntyessä ei nukkuminen välttämättä maita siten kuin talvisin, ainakin itselläni on näin. Silti nukkuminen, ja varsinkin unten näkeminen on se mitä iltaisin odotan. Tiesittekö että ihminen näkee elämänsä aikana keskimäärin kuutisen vuotta unia? Tämä tieto saa ainakin minut entistä halukkaammaksi muistamaan uniani. Kaikki ihmiset näkevät unia, vaikka eivät niitä muistaisikaan. Yhdeltä yöltä on kuitenkin mahdollista muistaa jopa viisi unta, se vaatii vain hieman harjoittelua!  


Jotkut amerikkalaiset unitutkijat ovat sitä mieltä, että REM-uni ei ole unta eikä valvetta, vaan kolmas erillinen olemassaolon muoto. Ilmeisesti tähän johtopäätökseen ovat päätyneet myös ayurveda-näkijät jo tuhansia vuosia sitten! Jos haluaa hyödyntää uniaan, on ne syytä merkitä muistiin. Löysin oivia vinkkejä unipäiväkirjan pitämiseen selkeästä Sheila Laveryn kirjasta ”Hyvä uni”, ja ajattelin jakaa nämä tiedot teidänkin kanssa.

Unet katoavat helposti mielestä jos heräämisen jälkeen ehtii huomionsa kiinnittämään hetkeksikään johonkin muuhun. Tästä syystä on jo herätyskelloa käynnistettäessä päätettävä että unipäiväkirja on aamun ensimmäinen tärkeä asia. Ja jotta tähän todella olisi aamulla aikaa, on kello syytä laittaa noin 10 minuuttia aikaisemmin soimaan! Piirtäminen sallii vapaamman ilmaisun kuin ajastusten jäsentäminen tekstiksi, joten kevyt luonnostelu auttaa unen mielessä pitämisessä. Kirjoita ylös kaikki unen tapahtumat esiintymisjärjestyksessä, muista myös kirjoittaa unimerkintöihin päivämäärät.


-Keitä unessa oli? Miltä ne näyttivät? Mitä ne tekivät tai sanoivat? Kiinnitä erityistä huomiota unikeskustelujen sisältöön!
-Millainen ympäristö unessa oli? Vastasiko tuttu paikka tarkalleen todellisuutta vai oliko paikka kuvitteellinen?
-Luettele kaikki esineet, merkit, symbolit ja värit.
-Kuvaile unen ilmapiiriä ja sen vaikutusta sinuun, mielialaasi. Miltä sinusta tuntui herätessäsi?

Kun olet ehtinyt saamaan useita uniasi ylös, voit alkaa etsimään unistasi toistuvia teemoja ja miettiä niiden merkitystä. Unet ovat henkilökohtainen matka, jonka sisällön voi itse tulkita parhaiten. Unisanakirjat tarjoavat vain symbolien määritelmiä, mutta ne voivat tukea omia tulkintojasi. Unet nousevat alitajunnasta, missä ei ole rajoja menneisyyden, tulevaisuuden ja nykyisyyden välillä, ja jossa logiikka menettää otteensa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti