sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kivien kuuntelu



”Kivi tai kallio kuvaa usein ihmisen yhteyttä ytimeensä. Ihmisen sisin keskus on sukua kiville, ehkä siksi että kivi on muuttumaton ja pysyvä ja mahdollisimman kaukana heilahtelevista ja alati muuttuvista tunteista, kuvitelmista ja minän erittelevästä ajattelusta. Kivi symboloi yksinkertaista ja syvää kokemusta ikuisuudesta, johon ihminen on kosketuksissa silloin, kun hän on kosketuksissa sisäiseen keskukseensa. Hetkinä jolloin on kosketuksissa itsessään olevaan muuttumattomaan ja pysyvään, tavoittaa ikuisuuden, joka jatkuu kuolemankin ylitse.” (Anne Lindholm-Kärki: Unet ja arkkityypit)


Kivien kuuntelu on yksi kommunikoinnin muodoista. Kivet ovat eläviä olentoja, joihin on tallentunut paljon tietoa. Me voimme oppia kiviltä niiden kokemuksista, mutta voimme oppia myös jotain itsestämme. Se tieto mitä kristalleista ja muista jalokivistä sekä korukivistä on kerätty, perustuu käyttäjän kokemukseen ja kivien välittämiin viesteihin. Tietyt kivet siis välittävät samansuuntaisia viestejä. 

Paras tapa lähteä kommunikoimaan kiven kanssa on olla täysin ennakkoluuloton ja luottaa omaan intuitioon. Etsi metsästä tai muusta rauhallisesta paikasta suurehko kivenjärkäle tai vaikkapa kallio joka vetää sinua puoleensa. Voit joko asettaa kämmenet kiven pintaa vasten tai kiivetä kiven päälle istumaan, tee niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Rentoudu, sulje silmät ja kuvittele olevasi yhtä kiven kanssa. Ole vastaanottava ja tiedostava, tyhjennä mielestäsi kaikki muu ja keskity vain kiveen ja viestiin jonka se haluaa sinulle välittää. Kiinnitä huomiota kaikkiin ilmaantuviin symboleihin ja ajatuksiin joita sinulle nousee mieleen. Kun viestien tulva loppuu, kiitä kiveä. 


Mieti mikä viesti muodostuu kiven lähettämistä mielikuvista tai merkeistä. Symbolit on paras piirtää paperille jotta niitä ei unohtaisi. Entä jos koet ettet saanut kiveltä mitään viestiä? Mieti silloin mistä se johtuu, oliko omat ennakkoluulosi esteenä vai etkö halua kohdata kiven kertomaa asiaa. Ei silti kannata luovuttaa vaikka ensimmäisellä kerralla et onnistuisikaan. Vaikka et koskaan oppisi kuuntelemaan kivien viestejä, voivat kivet opettaa sinua kuuntelemaan ainakin itseäsi :)

2 kommenttia:

  1. Oot hyvä kirjoittamaan tämmöistä blogia. : ) Oon uusi lukija. Lisää mysteereitä, ja kaikkea kiinostavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Tervetuloa vain mukaan seurailemaan :)

      Poista