maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ostaran aikaan



Talvella, kun luonto lepäsi, minustakin tuli sulkeutuneempi. Ehkäpä se on näkynyt täällä blogissanikin. Tämän Ostaran aika on ollut minulle erityisen hienoa, joten tahdon jakaa yhden kokemuksistani kanssanne. Kyse ei ole mistään järisyttävän isoista asioista, vaan sellaisista pienistä ja ehkäpä arkipäiväsistäkin jutuista, jotka ovat muistuttaneet minua elämän ihmeellisyydestä, jälleen kerran!


Lähdin kävelylle pieneen lähimetsäämme toista kertaa sitten talven. Se on kallioinen ja kivinen metsikkö, mutta siinä on jotain erityisen sympaattista. Suuntasin erään tietyn suuren kiven luokse. Lumi oli jo sulanut sen päältä paljastaen sammalpeitteen. Nousin yhden pienemmän, pyöreän kiven päälle ja kurkotin painamaan molemmat kämmeneni tätä suurta kiveä vasten. 

Suljin silmäni ja meditoin. Hetken päästä kaikki hajut ympärilläni voimistuivat, tuulenhumina ja lintujen viserrys tuntuivat kuuluvan selvempinä. Sitten tunsin vasemmalla puolellani uteliaan metsänhengen. Avasin silmäni ja käännyn katsomaan, mutta se taisi ehtiä piiloon. Aloin kiertää metsää ja yhtäkkiä se ei tuntunutkaan enää niin rauhoittavalta paikalta. Metsä oli levoton. Kun kuljin siellä pystyin tuntemaan erilaisia energioita, koiranulkoiluttajien kiireisiä ajatuksia, pienten lasten leikkisää ja ihmettelevää energiaa, sekä nuorison jättämää välinpitämätöntä energiaa. Se oli ihmeellistä olla niin selvästi yhtä koko metsän kanssa. Sitten näin maassa roskia, ja vähänmatkan päässä niitä oli lisää. Päätin että tulisin sinne pian uudestaan, siivoamaan. 


Ostarana tein tuttavieni puukuormasta keräämistäni haavanoksista pentagrammin. Koristelin sen erilaisilla kivihelmillä ja ripustin lopulta ulos vajamme seinään. Tietenkin kaninikin sai osansa haavanoksista nakerrettavikseen. 

Rituaalin suoritin olohuoneemme lattialla. Täytyy sanoa että alttari lattialla ei ole kovin käytännöllinen! Minulla ei vieläkään ole pysyvää alttaria eikä mitään sopivaa pöytää rituaalien ajaksi käytettäviksi. Olen kyllä pyöritellyt päässäni erilaisia vaihtoehtoja, mutta ne kaikki päättyvät siihen että kissani tulisi pudottelemaan sieltä kaikki tavarat! Rituaalien ajaksi olen tyytynyt peittämään satunnaisen pahvilaatikon alttariliinalla, mutta sellaiset ratkaisut ovat auttamattoman pieniä…

4 kommenttia:

  1. Inhottavia kaikki roskat jotka on luontoon heitetty! :|
    Mullakaan ei alttarille mitään paikkaa oo, mutta lattialle oon levittänyt usein huivin, jonka päälle on alttaria väsätty. :)

    -Hiutale

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en aina ymmärrä miten ihmiset voi olla niin ajattelemattomia roskaamisen suhteen. Kai ne on sellaset ihmiset jotka on tottuneet että kaikki tehdään heidän puolestaan...

      Poista
  2. Noi roskat ärsyttää kyllä itseänikin. Edelleen muistan sen kurjan näyn viimevuodelta, kun käytiin siellä alisenjärvellä kalliolla...

    Nää metsät missä mä oon kulkenut on ollut yllättävän siistejä. Tosin, roskia on sit ojanpenkoissa sitäkin enemmän. Oon miettiny, et heitteleekö ihmiset surutta kaikki roskansa autoa ajaessa vaan tienpenkkaan? Me miehen kanssa heitellää kaikki auton lattialle ja kerätään sit siitä roskiin, kun alkaa roskat ahistaa. :D Oon tehnyt ukkelille selväksi, että ulos ei heitetä mitään. Onhan tuo auto välillä törkynen, mut mielummin niin, kuin et ulos heittelisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kamalaa.. Isommat metsät on yleensä siistimpiä, en tiedä johtuuko siitä etteivät roskaajat jaksa kävellä pidemmälle..? Parempihan se olis että jokainen sotkis vaan omaa omaisuuttaan (jos siihen tuntee tarvetta).

      Poista