lauantai 15. elokuuta 2015

Hello fellows


Ajattelin vain kertoa että elossa ollaan pienestä bloggailutauostani huolimatta. Tässä muutama mieleeni tuleva asia viime kuukausilta:


1.       Lupailin julkaisevani kuukausittain valokuvapostauksia teemalla Kivet väreittäin, ja ajattelin että 6 kk riittäisi tähän. Huomasin kuitenkin tehdessäni inventaariota omasta kokoelmastani, että urakka ei olekaan ihan niin nopeasti ohitse. Jatkan kivien kuvaamista jonakin kauniina päivänä, odottakaa vain :)

2.       Kesäkuun lopulla käväisin Turun keskiaikamarkkinoilla. Siellä oli uskomaton määrä kävijöitä, mutta torin tarjonnassa ei ollut paljoakaan uutta. Mukaani tarttui vain kaksi kaunista kiveä, savukvartsi ja hiottu seleniitti. Ihastelin savukvartsin tummaa sävyä, mutta koska se oli niin kallis, ostin ensin vain seleniitin. No, en voinut lähteä markkinoilta saamatta sitä toistakin kiveä, ja koska en ollut ostanut muuta, niin korkea hinta ei enää harmittanut. Hämeen keskiaikamarkkinat ovat muuten ensi viikonloppuna, en ole kuitenkaan vielä päättänyt lähdenkö sinne.


Näistä oli mahdotonta saada hyvää kuvaa yhtä aikaa. Onko ihmekään, kun kivet ovat kuin yö ja päivä! Ylhäällä siis savukvarsi ja alemmassa kuvassa seleniitti.


3.       Muutama mielenkiintoinen tarot-pakka on tullut taas hankittua. Olen NIIN iloinen Baba Studion The Baroque Bohemian Cats pakasta. Kyseisen pakan toinen painos oli juuri loppuunmyyty kun ihastuin pakkaan. Muutaman viikon jälkeen pettymyksestäni vierailin kustantajan nettisivuilla, ja siellä oli myynnissä muutama pakka, joiden kotelot olivat vioittuneet. Sain siis sittenkin pakan, eikä siinä ole mielestäni edes mitään vikaa!


Kustantajan mukaan pakka on ollut niin suosittu, että siitä tehdään kaikella todennäköisyydellä kolmaskin painos.


4.       Kirjoja on tullut luettua vähemmän nyt kun on kesä. Lukulistalla odottavat siis ainakin nämä kirjat: Mya Om: The Un-Spell Book, Linda Howe: How to Read the Akashic Records, Ellen Duganin uutuus The Natural Psychic, Sandra Kynes: Whispers from the Woods, josta löytyy mm. eri puulajien maagiset ominaisuudet ,sekä Barbara Y. Martin: Change your Aura, change your life.