sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Crystal Grids



Olihan minun pakko hankkia Llewellynin uusin kivikirja: Crystal Grids (How to combine & focus crystal energies to enhance your life) Masonilta & Petrofskyltä. En tiennyt mitä odottaa, sillä kirjasta ei ollut ostohetkelläni vielä yhtäkään arvostelua, ja lisäksi tämä oli ensimmäinen kirja kristalliverkoista jonka olen lukenut. Kirjassa on 155 sivua tekstiä, ja runsaasti suuria mustavalkokuvia geometrisistä muodoista, kidejärjestelmistä ja kristalliverkkopohjista, jonka jälkeen lopusta löytyy vielä liite ja hakemisto.


Ei tämä aivan huono kirja ollut, vaikka en voikaan olla samaa mieltä kaikesta. Jos muistatte, kirjoitin puolisen vuotta sitten kristalliverkoista, ja mainitsin silloin kahdesta erilaisesta tavasta tehdä kristalliverkko. Tämä kirja keskittyi ainoastaan toisena mainitsemaani tapaan kerätä keskuskiven avulla Universaalia elämänvoimaa joka johdetaan ympäröivien kivien kautta ympäristöösi. Wiccana koen tämän tavan jokseenkin passiiviseksi ja epämääräiseksi, mutta en sano, ettei se voisi toimia.

Tämä oli ensimmäinen kivikirja joka auttoi minua ymmärtämään kiviryhmiä niiden sisäisen rakenteen perusteella, tosin tästäkin aiheutui hieman päänvaivaa. Kivet voidaan jakaa kahdeksaan erilaiseen kidejärjestelmään, joista kirjassa oli kuitenkin mainittu vain kuusi. ”Seekers” kristalleihin oli ympätty heksagoninen JA trigoninen kidemuotojärjestelmä, mutta kirja epäonnistui mainitsemasta  trigonista muotoa. (Esimerkkejä heksagoniseen järjestelmään kuuluvista kivistä: akvamariini, rodokrosiitti, smaragdi ja trigoniseen järjestelmään: akaatti, ametisti, hematiitti, kvartsi, rubiini, turmaliini, tiikerinsilmä). Toki trigonista ja heksagonista kidejärjestelmää käsitellään usein yhdessä, mutta en arvostanut sitä että jouduin etsimään tiedon muualta.

Tässä vielä kaikki kirjassa mainitut kidejärjestelmät ja niille annetut lempinimet:

Seekers (etsijät) – Heksagoninen & Trigoninen
Enhancers (voimistajat) – Kuutiollinen
Guardians (suojelijat) – Monokliininen
Dispellers (karkottajat) – Rombinen
Barriers (estäjät) – Trikliininen
Attractors (houkuttelijat) – Tetragoninen

Nämä ovat Suojelijoita: seleniitti, lepidoliitti, howliitti, krysokolla, atsuriitti ja kuukivi
Kirjasta löytyy siis liitteenä kivet jotka kuuluvat kuhunkin ryhmään, ja teksti käsittelee hyvin perusteellisesti kunkin kidemuotojärjestelmän ominaisuuksia, jota pidin erityisen mielenkiintoisena.

Lisäksi kirja paneutui kivien värivastaavuuksiin ja erilaisiin kristalliverkko pohjiin, eli geometrisiin muotoihin ja millaisiin tarkoituksiin ne sopivat, ja kaikkiin osiin joita sinun tulee huomioida verkkoa rakentaessa. Kirjan ohjeiden avulla pystyy siis rakentamaan itselleen helposti ”tieteellisesti” pätevän kristalliverkon, jos mikään kirjan esittelemistä valmiista 29:stä verkosta ei sovi tarpeisiisi. Valmiiden kristalliverkkojen aiheita on mm. itseluottamus, parempi yö-uni, vihan-hallinta, negatiivisuuden karkottaminen, kodin siunaaminen, rakkaus, menestys yms. Jokaisesta verkosta on kuva miten kivet tulee asetella ja perustellaan miksi juuri ne kivet on valittu. Kirjassa neuvotaan että kiviä voi korvata värin mukaan, mutta mielestäni olisi ollut hyödyllisempää antaa heti korvaavia kivi ehdotuksia kullekin verkolle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti