torstai 26. tammikuuta 2017

Tarottien opiskelu



Tarot korttien tulkitsemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa; siinä missä ensimmäinen haluaa luottaa täysin omaan päättelykykyynsä ja intuitioonsa, toinen katsoo opaskirjasen tulkintoja, ja kolmas haluaa oppia tarot-järjestelmän rakenteen ja oppia korttien merkitykset ulkoa. Kaikissa näissä tavoissa tarvitaan kuitenkin enemmän tai vähemmän intuitiota, jos siis kortteja on tarkoitus käyttää ”ennustamiseen”: yksittäiselläkin kortilla on monia erilaisia merkityksiä, joista intuition avulla valitaan se oikealta tuntuva päätelmä suhteessa muihin nostettuihin kortteihin ja esitettyyn kysymykseen. 


Tässä se kaikista suosituin, alkuperäisellä värityksellään oleva Smith-Waite Centennial Edition U.S. Games Systemsiltä, pakka josta käytän lyhennettä RWS (sana Rider tulee alkuperäiseltä kustantajalta, Rider Companyltä, Waite tarkoittaa pakan suunnittelijaa, mystikko A. E. Waitea ja Smith on tietenkin pakan kuvittaja, Pamela Colman Smith.)

Voisi luulla että tarotpakan sisältäessä 78 korttia, myös erilaisia tulkintoja olisi vain 78, tai jos lasketaan mukaan korttien käänteiset merkitykset, 156. Mutta kun otetaan huomioon, että jokainen kahden kortin yhdistelmä muodostaa uniikin merkityksen, saamme jo 25 000 mahdollista tulkintaa yhdestä pakasta! Luku kasvaa aina vain, kun kortteja tulkitaan myös suhteessa sille esitettyyn kysymykseen. Onkin siis täysin maku-asia, haluaako tulkinnoissaan hyödyntää käänteisiä kortteja, sillä jokainen mahdollinen skenaario löytynee pakasta muutoinkin. 

Tässä postauksessani haluan keskittyä antamaan teille eväitä tarotkorttien opiskelua varten, enkä niinkään valmiita vastauksia korttien merkityksistä. Itse olen siis se kolmas henkilö, joka haluaa ymmärtää asioiden rakenteen, ja tarotkorteissa vasta riittääkin tutkittavaa!

  • Tässä joitakin vinkkejä jotka olen kokenut hyödylliseksi omassa opiskelussani:

*Hanki vihko, ja omista yksi sivu tarot-pakan jokaista korttia varten. Otsikoi jokainen sivu siis järjestyksessään yhden kortin nimellä (Narri, Maagikko… Lanttien ässä jne.) Kerää näiden otsikoiden alle pikkuhiljaa omia päätelmiä korttien merkityksistä ja eri lähteistä löytämiäsi merkityksiä jotka puhuttelevat sinua.


Vertailemalla erilaisten pakkojen kortteja keskenään, voi helpommin nähdä kortin merkityksen. Jopa sama taiteilija voi kuvittaa saman kortin kahdella eri tavalla. Tässä Maljojen kakkonen: keskimmäinen kortti on Tarot of The Old Path- pakasta, ja reunimmaiset kortit ovat samoilta kuvittajilta pakoista Shaman Tarot ja The Book of Shadows Tarot vol 2 (So Below-pakka).

*Nosta päivittäin 1-3 korttia. Voit yksinkertaisesti kysyä ”Mitä minun tulee tietää tänään?” tai ”Millainen päivästäni tulee?” tai jos nostat kortin illalla, voit kysyä ”Mitä voin oppia tästä päivästä?” Kortteja voi siis käyttää ennustamiseen, mutta myös itsetutkiskelun välineenä. Itse tykkään nostaa päivittäin 2 korttia: ensimmäinen kuvaa päiväni yleistä tunnelmaa, ja toinen kortti toimii neuvona. Yritä nostaa kortit aina mahdollisimman neutraalissa mielentilassa, sillä muutoin nostamasi kortit heijastelevat mielentilaasi, toiveitasi tai pelkojasi. Voit hankkia itsellesi toisenkin vihon, johon kirjaat ajatuksesi nostamistasi korteista, jolloin voit myöhemmin tarkastella niiden paikkansapitävyyttä. Tai sitten voit pohtia korttien merkitystä mielessäsi.

*Jos et keksi mitä jokin nostamasi kortti merkitsee, kokeile astua kortin maisemaan. Tätä kutsutaan polun avaamiseksi. Hengitä muutaman kerran syvään ja näe kortin kuvan suurenevan edessäsi, niin että voit astua sinne. Kortti herää eloon samalla hetkellä: tarkkaile mitä kortissa olevat henkilöt tekevät, mitä he sanovat yms. Kun olet saanut vastauksen kysymykseesi, astu hieman taaksepäin ja näe kortin taas pienenevän ja palaat normaaliin kehoosi. Näin saadut merkitykset ovat hyvin yksilöllisiä, ja auttavat sinua luomaan henkilökohtaisen suhteen pakkaasi.


Ykkönen merkitsee potentiaalia tässä Smith-Waite Centennial Editionissa.

*Kokeile tarinankerrontaa. Valitse umpimähkäisesti 3 korttia ja aseta ne eteesi riviksi. Aloita tarinasi vasemmanpuoleisesta kortista ja etene oikealle (niin kuin sarjakuvassa). Miten tarina kehittyy? (Tällaista kolmen kortin pöytää käytetään yleisesti mennyt/ nykyisyys/ tulevaisuus tulkinnoissa.) Kun olet keksinyt kortteihin sopivan tarinan, vaihda korttien järjestystä: keksi nyt uusi tarina samoista korteista! Huomaa kuinka korttien merkitys vaihtuu sen mukaan missä kohtaa ne ovat tarinassasi.

*Jos haluat oppia ymmärtämään tarotpakan rakennetta, se käy helpoiten ymmärtämällä elementtejä sekä numerologiaa. (Tämä systeemi sopii ainakin RWS-pakkaan.)
  • Sauvat kertovat tuli elementille tyypillisistä asioista, eli intohimosta, luovuudesta, harrastuksista.
  • Maljat kertovat vesi elementille tyypillisistä asioista, eli tunteista, suhteista ja rakkaudesta.
  • Miekat kertovat ilman elementille tyypillisistä asioista, eli ajatuksista, ideoista ja kommunikoinnista.
  • Lantit kertovat puolestaan maan elementille ominaisista asioista, eli työstä, perheestä, rahasta ja kaikesta materiaalisesta.
Huom! Joissain pakoissa sauvat edustavat ilmaa ja miekat tulta.


Keksitkö numero kolmosen merkityksen katsomalla näitä kortteja Morgan-Greer Tarot pakasta? Kolmonen luo ja voi tuhota.

Numeroloogisia järjestelmiä on monenlaisia, joten tutkaile millainen järjestelmä sopii sinulle ja käyttämällesi pakalle. Esimerkiksi numero 1 vastaa yleisimmin potentiaalia, jolloin tiedämme heti että Maagikolla (1. Suurten Salaisuuksien kortti) on kyky luoda mitä tahansa, Lanttien ässä sisältää potentiaalin rahasta/työstä, Miekkojen ässässä on uusi idea, Sauvojen ässä kuvaa uutta intohimon kohdetta ja maljojen ässä uutta tunnetta/suhdetta. Vastaavasti jokaisessa samannumeroisessa kortissa on yhteneväinen teema. Jos pystyt oppimaan edes elementtien merkitykset sekä Suurten salaisuuksien kortit 1-10, sinulla on jo hyvä ymmärrys koko pakasta, koska voit ”laimentaa” kortin merkitystä sopimaan kuhunkin elementin korttiin. 

Muista että tarotkorttien käyttäminen ei ole mitenkään vaarallista, eikä ollenkaan niin vaikeaa miltä aluksi saattaa tuntua. Jos joskus nostat todella ikäviä kortteja, älä suotta pelästy. Mikään tässä maailmassa ei ole kiveen kirjoitettu, ja synkimmänkin tulevaisuuden näkymän saa aktiivisella toiminnalla muutettua positiiviseksi. Jos et tiedä miten.. kysy korteiltasi neuvoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti